Kannuksen Kauppapuutarha OyKannuksen kauppapuutarha perustettiin 14.10.1977. Silloin yritysmuoto oli vielä avoinyhtiö, mutta 20.12.1995 yritysmuoto muuttui osakeyhtiöksi ja näin syntyi Kannuksen kauppapuutarha Oy. Yritys on ponnistanut pienestä liikkeelle, sillä aluksi kasvihuoneita oli vain yksi, mutta hiljalleen niitä rakennettiin lisää. Nykyisin puutarhan pinta-ala on 8500 m2. Huoneiden peruskorjauksia ja uudelleenrakentamista on toteutettu esimerkiksi vuosina 2002 ja 2009, joten koko pinta-ala on saatu ympärivuotiseen käyttöön. Tämä mahdollistaa laadukkaiden ja tuoreiden vihannesten saannin myös talviaikana. Ruukkusalaatin osuus pinta-alasta on 1000, josta tuotetaan vuosittain 500 000 kappaletta ruukkusalaattia. Loput 7500 ovat siis kurkun viljelyssä, mistä saadaan satoa noin 850 000 kg vuodessa. Tuotteet myydään pääsääntöisesti tukkuun, pohjois-suomen alueelle.
Kannuksen Kauppapuutarhalle Laatutarha-todistusKannuksen kauppapuutarha Oy:lle tehtiin vuoden 2009 alussa Kotimaiset kasvikset ry:n Laatutarha –ohjeiston mukainen auditointi. Yritys todettiin täyttävän kaikki vaatimukset kasvihuonevihannesten tuotannon tuoteturvallisuuden sekä ympäristön ja työntekijät huomioivan hyvän tuotantotavan. |